LAUANTAI 10.8.

LA 10.8. klo 13

Lahden torin tapahtumalava, Vapaudenkatu 7, Lahti

Urkutanssit vanhan iskelmämusiikin tahtiin

Minja Koski, laulu

Miikka Kallio, urut

 

OHJELMA

Muusikko ja näyttelijä Minja Koski tulkitsee yhdessä urkuri Miikka Kallion kanssa 1950- ja 1960-lukujen iskelmiä.

Tervetuloa tanssimaan!

Vapaa pääsy

Minja Koski on laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä, joka julkaisee omaa musiikkiaan artistinimellä M. Viiden julkaistun albumin myötä on sadellut ylistäviä arvioita, vuoden paras kotimainen albumi, ehdokkuudet Emma- ja Teosto-palkinnoissa sekä keikkoja tärkeimmillä kotimaisilla festivaaleilla. Vuonna 2022 M julkaisi poikkeuksellisesti iskelmäaarteita sisältävän Lauluja 1960-luvulta -albumin. 

 

”M on osannut pelkistetyllä mutta oivaltavalla tavalla siirtää muun muassam Tamara Lundin, Laila Kinnusen, Carolan ja Ankin ikivihreiksi laulamien laulujen taikapölyn myös soittoon. Minja Kosken keijumaisessa lauluäänessä on sisäänrakennettuna kiinnostavaa magiaa.”

Pekka Laine / Soundi

Miikka Kallio on lahtelainen pianisti, urkuri ja säveltäjä, jonka vahvuutena on monipuolisuus. Hänen Ristinkirkon yö -konserttinsa vetää vuosittain kirkon täyteen ihmisiä. Kirkkourkuja hän käsittelee kokonaisvaltaisesti kuin jazz- tai rock-yhtyettä.

 

Hän on esiintynyt lukuisien suomalaisten huippumuusikoiden kera ja hänellä on takanaan myös klassisen musiikin säveltäjän ura, jossa menestystä tuli ennen kaikkea Venäjällä.