Casper Lidsle

Casper Lidsle

Casper Lidsle

 

Casper Lidsle on Lapin sotilassoittokunnan lyömäsoittaja. Hän on opiskellut lyömäsoitinten soittoa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla. Hän soittaa myös Solistiseitsikko Imperialissa. Casper on osallistunut menestyksekkäästi lyömäsoitinkilpailuihin: Vuonna 2012 hän sai 2. palkinnon kansallisessa Majaoja-lyömäsoitinkilpailussa, ja 3. palkinnon 2013 Italy Percussion Competition vibrafoni-sarjassa. Vuonna 2015 hän voitti Italy Percussion Competition vibrafoni-sarjan.

Casper esiintyi Sinfonia Lahden Nuorena solistina keväällä 2015 ja Sinfonia Lahden isännöimien Valtakunnallisten orkesteripäivien avajaiskonsertissa duona Harri Lidslen kanssa huhtikuussa 2015.

Kamarimuusikkona Casper esiintyy säännöllisesti Harri Lidslen, Jouko Harjanteen ja Miikka Kallion kanssa. Hän on kantaesittänyt Harri Ahmaksen Quattro Strofe -teoksen Lieksan vaskiviikoilla 2013.

Casper Lidsle sai 2013 Pro Musica apurahan.

 

 

 

 

Nicolas Indermühle

Nicolas Indermühle

Nicolas Indermühle

 

Nicolas Indermühle valittiin Lieksan Vaskiviikon Vuoden vaskisoittajaksi 1997. Nicolas syntyi 1986 Genevessä, Sveitsissä. Seitsenvuotiaana hän alkoi soittaa baritonitorvea kylän musiikkikoulussa. Neljätoista vuotta myöhemmin hän vaihtoi tuubaan.

Vuonna 2007 hän pääsi Haute Ecole de Musique -kouluun Geneveen opiskelemaan Pierre Pilloudin oppilaana. Sibelius-Akatemiavaihdon jälkeen hän valmistui 2013. Hän jatkoi opiskelujaan Helsingissä Petri Keskitalon johdolla ja teki toisen maisterintutkinnon vuonna 2015.

Indermühle on ollut Baltic Youth Orchestran ja Lucerne Festival Academyn jäsen kesästä 2011. Hän on toiminut Turun filharmonisen orkesterin tuuban äänenjohtajana vuodesta 2013.

Hän on myös jäsen kymmenhenkisessä vaskiryhmässä The Helten Brass.

Indermühle on B&S- ja Melton-artisti.

 

 

 

 

 

Harri Lidsle

Harri Lidsle

Harri Lidsle

 

Harri Lidsle on toiminut Sinfonia Lahden muusikkona vuodesta 1990. Hänen muusikon uralleen mahtuu orkesterikonserttien ohella huomattava määrä muitakin konsertteja, lastenkonserttien ollessa ehkä se kaikista läheisin esiintymismuoto.

Yksittäisistä konserttikokonaisuuksista tärkeimmät ovat Tuubakimalainen-lastenkonsertti sekä Konsertti tuli kylään -konsertit. Lastenkoserttien määrä ylitti vuonna 2020 jo 1300 esityksen rajan. Yhteensä omia konsertteja saattaa tulla helposti yli sata vuodessa.

Lidsle on myös tunnettu nykymusiikin tulkki ja hänelle on kirjoitettu, tai hän on kantaesittänyt, kolminumeroisen määrän sooloteoksia. Aakkosissa ensimmäisinä niminä tulevat Kalevi Aho, Alexander Arutunian ja Harri Ahmas.

Lähellä sydäntä on myös tulevien vaskimuusikoiden koulutus. Kaudella 2012–2015 Lidsle vastasi Suomen Kulttuurirahaston tukeman Vaskisoitinakatemian toiminnasta. Koulutuksen piirissä oli yli 90 nuorta lahjakkuutta kautta maan.

Uran aikana hän on myös ehtinyt mm. kehittää soittimia soitintehtaiden kanssa, järjestää Kansainvälisen Tuuba- ja Euphonium konferenssin sekä toimia kilpailutuomarina useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

 

 

 

Wanhat Wasket soitinesittely

Wanhat Wasket soitinesittely

Soitinesittely

 

Tuubaperheen vanhin instrumentti on serpentti. Kerrotaan, että sen kehitti Canon Edmé Guillaume vuonna 1590 Auxeressa, Ranskassa. Paikallinen pappi pyysi kehittämään tenorikornettosta soittimen, jolla voisi tukea kirkon kuoroa. Tuohon aikaan urut olivat vielä harvinaiset ja kanttori soitti esimerkiksi serpenttiä kuoron mukana. Serpentin muoto on käärmemäinen S ja se on valmistettu vaahterasta ja hevosen suolesta. Suuputki oli jo tässä vaiheessa metallinen.
Suukappaleita valmistettiin lehmän sarvesta tai puusta. Soittimessa on 6 ääniaukkoa.

Joissakin maissa instrumenttia kutsutaan edelleen kirkkoserpentiksi sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan.

Nicolas ja Harri soittavat Sveitsiläisen Stephan Bergerin rakentamilla instrumenteilla. Myöhemmin, noin 1635, kokeiltiin serpentin rakentamista metallista. Samoin soittimeen sovitettiin läppämekanismia, jotta saatiin yksi ääniaukko lisää käyttöön.

Aikojen kuluessa on serpenttisoittimia ollut kokonainen perhe eri kokoisina ja vireisinä. 1790 soittimen muoto koki merkittävän muutoksen. Marssiviin armeijan orkestereihin haluttiin soitin, jonka kanssa on helpompi marssia. Serpentissä soitin oli joko jalkojen edessä tai sitten liian pitkällä sivussa.

Soitin suoristettiin ja tällaisessa soittimessa oli myös jo vähintään yksi läppä helpottamassa soittoa. Soitin tunnettiin eri
nimillä eri alueilla. Tunnetuin nimi nykyisin on russian bassoon. Alunperin nimi on Bassoon Prusse ja se suunniteltiin Preussin armeijan käyttöön. Kun Preussi katosi kartoista, sorvattiin nimestä kirjain p pois. Muita nimiä suunnilleen samalle soittimelle olivat: Serpent Foreville, Contrebasson Autrichien, Contra-bass-horn, Serpent droit ja Serpentone.

Russian bassoon on rakennettu pääosin vaahterasta ja siinä on pieni metallinen kello-osa.

Soitin oli jo orkesterikäytössäkin, ainakin Mendelssohn ja Verdi käyttivät soitinta. Myös Beethovenin 5. ja 9. sinfonioita on esitetty niin, että russian bassoon korvaa kokoonpanossa kontrafagotin.

Harri on tilannut Russian Bassoonin ja sitä rakentaa parhaillaan ranskalainen Jerome Wiss. Samoihin aikoihin rakennettiin ensimmäinen ofikleidi. Soittimen voi suomentaa nimellä läppäkäärme. Ensimmäinen versio on tiettävästi Frichot tekemä Lontoossa vuonna 1790, Soitin on patentoitu vuonna 1821. Patentin haltija on Jean Hilaire Asté Paris.

Soitin on rakennettu kokonaan metallista ja siinä on 9-12 läppää. Avoimia ääniaukkoja ei enää ole.

Soittimessa oli vahva ääni ja siitä tulikin suosittu. Tuolta ajalta löytyy yli 1000 teosta, joissa ofikleidiä käytetään. Aikansa suuri orkesteroija Hector Berlioz käytti soitinta paljon ja niin tietoisuus soittimesta levisi ympäriinsä.

Myöhemmin orkesteraatio-oppaassaan Berlioz kuitenkin esitti soittimesta myös kovin kriittisiä mielipiteitä.

Soittimeen kehitetyt läpät päätyivät myöhemmin saksofoniin.

Harri soittaa Nacmann valmistamaa soitinta 1840-50 luvulta ja Jerome Wiss valmistamaa soitinta vuodelta 2020. Nicolasin soitin on 1840-50 luvun Gautrot. Kun Verdin Nabucco-ooppera kantaesitettiin, oli matalimpana vaskisoittimena paikasta riippuen Russian Bassoon tai ofikleidi. Ofikleidin kukoistuskausi loppui kuitenkin jo noin 60 vuotta myöhemmin. Siihen vaikutti suuresti venttiilin keksiminen soittimeen 1815. Aluksi käyrätorveen ja myöhemmin muihin vaskisoittimiin. Tuuba kehitettiin 1835 ja se patentoitu samana vuonna Berliinissä. Kehittäjät olivat nimeltään Wiprecht ja Moritz. Soitin oli paljon pienempi kuin nykyinen sinfoniaorkestereissa käytettävä. Uusi keksintö valloitti nopeasti vaskisoitinten basson paikan orkestereissa. Baritonitorvi on tenorituuban sukuinen soitin. Se patentoitiin 1838. Kaunisääninen notkea vaskipuhallin, joka on sinfoniaorkesterissa aika harvoin käytetty. Sensijaan se on puhallinorkesterin ja brittiläisen brass bandin käytetyimpiä melodiasoittimia. Ranskantuuba on kovasti baritonitorven näköinen, mutta eri soitinperheestä. Sen keksijä on Adolph Sax, joka keksi kokonaisen vaskisoitinperheen lisäksi myös ofikleidin läppäkoneistoon perustuvan saksofonin.

Vuodesta 1892 ranskantuuba oli aina C tai Bb -vireinen ja ammattimallissa oli 6 venttiiliä. Sointinta käytettiin ranskankielisen alueen orkestroinnissa aina vuoteen 1970 saakka. Säveltäjistä mainittakoon Ravel ja Stravinsky.

Nicolas soittaa konsertissa vuonna 1950-luvun Couesnon soittimella. Cimbasso on Verdin kehittämä soitin. Aluksi hän käytti oopperoissaan russian bassoonia, sitten ofikleidia ja Aidaa varten tarvittiin lisää ääntä, jolloin oli aika kehittää cimbasso.

Tuohon aikaan pasuuna oli venttiilisoitin ja muistutti nykyistä cimbassoa. Cimbasso onkin kontrabassopasuuna venttiileillä.

pois. Muita nimiä suunnilleen samalle soittimelle olivat: Serpent
Foreville, Contrebasson Autrichien, Contra-bass-horn, Serpent droit ja
Serpentone.

Russian bassoon on rakennettu pääosin vaahterasta ja siinä on pieni
metallinen kello-osa.

Soitin oli jo orkesterikäytössäkin, ainakin Mendelssohn ja Verdi
käyttivät soitinta. Myös Beethovenin 5. ja 9. sinfonioita on esitetty
niin, että russian bassoon korvaa kokoonpanossa kontrafagotin.

Harri on tilannut Russian Bassoonin ja sitä rakentaa parhaillaan
ranskalainen Jerome Wiss.
Samoihin aikoihin rakennettiin ensimmäinen ofikleidi. Soittimen voi
suomentaa nimellä läppäkäärme. Ensimmäinen versio on tiettävästi
Frichot tekemä Lontoossa vuonna 1790, Soitin on patentoitu vuonna 1821.
Patentin haltija on Jean Hilaire Asté Paris.

Soitin on rakennettu kokonaan metallista ja siinä on 9-12 läppää.
Avoimia ääniaukkoja ei enää ole.

Soittimessa oli vahva ääni ja siitä tulikin suosittu. Tuolta ajalta
löytyy yli 1000 teosta, joissa ofikleidiä käytetään. Aikansa suuri
orkesteroija Hector Berlioz käytti soitinta paljon ja niin tietoisuus
soittimesta levisi ympäriinsä.

Myöhemmin orkesteraatio-oppaassaan Berlioz kuitenkin esitti soittimesta
myös kovin kriittisiä mielipiteitä.

Soittimeen kehitetyt läpät päätyivät myöhemmin saksofoniin.

Harri soittaa Nacmann valmistamaa soitinta 1840-50 luvulta ja Jerome
Wiss valmistamaa soitinta vuodelta 2020. Nicolasin soitin on 1840-50
luvun Gautrot.
Kun Verdin Nabucco-ooppera kantaesitettiin, oli matalimpana
vaskisoittimena paikasta riippuen Russian Bassoon tai ofikleidi.
Ofikleidin kukoistuskausi loppui kuitenkin jo noin 60 vuotta myöhemmin.
Siihen vaikutti suuresti venttiilin keksiminen soittimeen 1815. Aluksi
käyrätorveen ja myöhemmin muihin vaskisoittimiin. Tuuba kehitettiin
1835 ja se patentoitu samana vuonna Berliinissä. Kehittäjät olivat
nimeltään Wiprecht ja Moritz. Soitin oli paljon pienempi kuin nykyinen
sinfoniaorkestereissa käytettävä. Uusi keksintö valloitti nopeasti
vaskisoitinten basson paikan orkestereissa.
Baritonitorvi on tenorituuban sukuinen soitin. Se patentoitiin 1838.
Kaunisääninen notkea vaskipuhallin, joka on sinfoniaorkesterissa aika
harvoin käytetty. Sensijaan se on puhallinorkesterin ja brittiläisen
brass bandin käytetyimpiä melodiasoittimia.
Ranskantuuba on kovasti baritonitorven näköinen, mutta eri
soitinperheestä. Sen keksijä on Adolph Sax, joka keksi kokonaisen
vaskisoitinperheen lisäksi myös ofikleidin läppäkoneistoon
perustuvan saksofonin.

Vuodesta 1892 ranskantuuba oli aina C tai Bb -vireinen ja
ammattimallissa oli 6 venttiiliä. Sointinta käytettiin ranskankielisen
alueen orkestroinnissa aina vuoteen 1970 saakka. Säveltäjistä
mainittakoon Ravel ja Stravinsky.

Nicolas soittaa konsertissa vuonna 1950-luvun Couesnon soittimella.
Cimbasso on Verdin kehittämä soitin. Aluksi hän käytti oopperoissaan
russian bassoonia, sitten ofikleidia ja Aidaa varten tarvittiin lisää
ääntä, jolloin oli aika kehittää cimbasso.

Tuohon aikaan pasuuna oli venttiilisoitin ja muistutti nykyistä
cimbassoa. Cimbasso onkin kontrabassopasuuna venttiileillä.